Relax. Don’t worry. Do what you want.

Työolot ovat vähän parantuneet ja osaamme olla välittämättä turhasta säädöstä. Olemme oppineet ottamaan löysin rantein töissä ja siten hommat sujuu paremmin. Työporukka on myös hyväksynyt meidät ja ollaan jo ihan hyvää pataa. Otsikon lausahdukset viittaavatkin mentorimme suusta yleisimmin (päivittäin) kuultaviin letkautuksiin.

Maisemat on täällä mahtavat ja vanha kaupunki missä asumme on todella nätti. Katedraalin kaunis ympäristö ja merinäkymätkin löytyvät läheltä.

    

Ruokapaikoissa aina arveluttaa, onko kyseessä turistimesta jossa on kalliit hinnat ja kehno ruoka, vai paikallinen joka on edullinen ja josta saa hyvää sapuskaa. Yksi tällainen ensimmäisenä mainittu – tosin espanjoolien keskuudessa suosittu – pöperöbaari löytyy viereisen talon alakerrasta. Paikan edessä kiemurtelee hyvin usein jono ja pöydät ovat olleet täynnä, joten päätimme testata ravintolan antia. Eihän se huono voi olla jos asiakkaita puskee ovista ja ikkunoista! Vai voiko..? Alkupalasalaatin kohdalla jo mieleen hiipi ajatus ruoan tasokkuudesta, eikä intuitio valitettavasti ollut väärässä.. 

Kuivat ja mauttomat annokset. Luojan kiitos tajuttiin tilata sangriaa jolla saatiin osa ruoasta huuhdottua alas. Ko. pöperöbaari ei päässyt jatkoon.

Kokemuksesta viisastuneena kolmikkomme on tiirannut ruokapaikkasuosituksia mm. Lonely Planetin opuksesta. Esim. vinkki Sóllerissa sijaitsevasta Sa Cova -ravintolasta oli super, grillattu lohi oli niin herkullista että pöksyt melkein pyörivät jaloissa. Yummy!

 

Bloginkirjoitustunnelmissa kahvilassa. Pikkusen pisti videokuvauksen kohteeksi joutuminen ujostuttamaan.

Maistettiin pinx.. pit.. pintxoja (nii, kokeileppa lausua ite) eli kuivia leipiä erilaisilla täytteillä. Oli kiva kokeilla paikallista pikkusuolaista.

Hyviä istuskelupaikkoja löytyy ihan kotiovelta. Kivoja kahviloita on paljon.

Edullisia ja ns. parempia ruokakauppoja ei kovin helpolla löydä ilman sisäpiiritietoja. Ne on piilotettu epämääräisiin oloihin, muihin rakennuksiin joissa haisee vanhalta kalalta. 

 

Käytiin yhtenä lauantaina puujunalla Sóllerissa viettämässä aurinkoinen päivä. Sóller sijaitsee 33 km pohjoiseen Palmasta. Juna puksuttaa hitaasti eteenpäin, jotta yleisö voi nauttia nähtävyyksistä matkalla - ja voi juku ne olivatkin ihanat! Kyllä tästä kannatti maksaa.

Komeita vuoria riitti, mielenkiintoista maalaisarkkitehtuuria sekä kyliä. Ilmakin oli yllätykseksi lämmin, sateita onkin jo ollut riittämiin. 

Matkalla bongattiin myös ihania sitruunapuupuutarhaviljelmiä (koitappa keksiä ite) joiden kohdalla olis tehnyt mieli tunkea käsi ikkunasta ja napata pari tuoretta sitruunaa mukaan.

Liikenne ja autokulttuuri täällä onkin jo oma taiteenlajinsa. Porukka kaahaa kuin päättömät kanat, autot parkkeerataan miten ja mihin sattuu, ja jos erehdyt jättämään autosi johonkin, vaan luoja tietää milloin saat sen siitä veke. Harvan auton pelti on edes suora, saati millään tavalla moitteettomassa kunnossa. Työkaverin mukaan täällä on helppo ajaa.. right, muistuttaa enemmänkin rakettitiedettä tai itsemurhayritystä! Autokoulujen ”mikäli et pääse läpi, saat rahasi takaisin” tekstit ei oikein vakuuta sen enempää kuin mainostetut neljän päivän intensiivikurssitkaan. 

Kirsi ja Anni ovat myös rakastuneet shoppailuun täällä ja tavaraa on kertynyt ylenmäärin.

Mahtaakohan mahtua matkalaukut kiinni… se jää nähtäväksi.

Shoppailukeskus FAN on kuin kimaltava esine harakalle, koska PRIMARK! Tuo halvoista hinnoista tunnettu ostosparatiisin tyyssija. Tältäkään reissulta ei selvitty kommelluksitta, kun ensitöikseen Team Tiuhti&Viuhti etsi oikeaa bussipysäkkiä jolla päästä FANiin. Myös takaisin lähtiessä viimeisen keskustaan vievän bussin kanssa meni hieman hilkulle illan alkaessa hämärtämään.. Mallorcalaisesta bussikulttuurista ei ota Erkki-setäkään selvää: bussikuskitkin juoksuttivat meitä pysäkkien väliä tien puolelta toiselle useampaan otteeseen, ennenkuin selvisi kumpi bussipysäkki oli se OIKEA Palman keskustaan haluaville. Eikä muuten oltu ainoita keitä juoksutettiin pysäkkien väliä, että ihan turha huokailla siellä! Primarkissa oli hauskaa siihen asti, kunnes päästiin pitkään jonoon kohti sovituskoppien epämairittelevaa valaistusta. Sovariluukulla olikin hassun hauskaa kuulla, ettei koppiin saa viedä kuin 8 vaatetta kerrallaan. No... tehtiin ihan muutama sovarikierros putkeen, kun shopping bagit oli mätetty täyteen kaikkine väri- ja kokovaihtoehtoineen. Ylimääräiset vaatekappaleet jäivät odottamaan kiltisti vuoroaan shopping bagiin, joka vietiin "narikkaan" sovittelun ajaksi. Voi taivas mitä touhua.. tultiin sovituskopeilla työskenteleville myyjille kyllä tutuiksi. Kun päästiin Primarkista viimein ulos - 3 tunnin rumban jälkeen - tuntui HenkkaMaukan valikoima pöyristyttävän kalliilta. Piheys iski mokomassa muutamassa tunnissa. Ristus mikä reissu, mutta voishan sinne Primarkiin vielä kolmannen kerran mennä...